ilmoita työpaikka

Tämä artikkelisarja on laadittu yhteistyössä Henkilöstöpalveluyritysten Liiton HPL:n kanssa. Sarja perustuu HPL:n laatimaan Hyvän rekrytoinnin muistilistaan. Muistilista on kaikkien työntekijöitä rekrytoivien tahojen käytössä.

Rekrytointi on haaste organisaatiolle, mutta myös suuri mahdollisuus ja sijoitus tulevaisuuteen. Siksi onnistunut rekrytointi on aina kahden kauppa, jonka tavoitteena on löytää tehtävään mahdollisimman hyvä työntekijä ja työntekijälle mahdollisimman hyvä työ.

Tässä onnistuneen rekrytoinnin vaiheita käsittelevän kolmiosaisen artikkelisarjan ensimmäisessä osassa käsitellään rekrytointiin liittyviä alkuvalmisteluja aina tehtävän ja osaamistarpeen määrittelemisestä työpaikkailmoituksen laatimiseen ja viestintäkanavien valintaan.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Rekrytointiprosessi kannattaa aina aloittaa huolellisella pohdinnalla siitä, minkälaista persoonaa ja osaamista organisaatio tarvitsee. Tämän pohjalta voidaan miettiä tarkemmin sitä roolia, johon henkilöä lähdetään etsimään. Myös oman organisaation potentiaali ja mahdolliset avoimet hakemukset on hyvä käydä läpi ennen työpaikan avoimeksi ilmoittamista.

On myös hyvä pohtia, löytyykö organisaatiosta tarvittavat resurssit ja osaaminen rekrytoinnin hoitamiseksi itse, vai olisiko järkevää hyödyntää ulkopuolisen kumppanin apua. Jos rekrytointi päädytään hoitamaan itse, on hyvä vielä miettiä, miten hakemusten käsittelyyn varaudutaan. Jos odotettavissa on runsaasti hakemuksia, tarjoaa rekrytointijärjestelmä tukea ja helppoutta hakemusten käsittelyyn, sisäiseen viestintään rekrytointiin osallistuvien kesken, sekä laadukkaaseen hakijaviestintään.

Aito ja rehellinen työpaikkailmoitus vetoaa

Työpaikkailmoituksessa on hyvä kertoa selkeästi, tarkasti ja totuudenmukaisesti haettavasta tehtävästä, hakijalta vaadittavasta osaamisesta ja organisaatiostasi. Tässä vaiheessa on myös hyvä pohtia, tarvitaanko jotakin sellaista uutta osaamista, jota yrityksestä ei vielä löydy. Tämä tulee eteen esimerkiksi korvausrekrytoinnissa, jossa tyypillisesti sorrutaan hakemaan edeltäjänsä kopiota sen sijaan että hyödynnetään mahdollisuus tarkastella, tarvitaanko uudenlaista osaamista.

Sen lisäksi, että käyt läpi tehtävän sisältöä ja vaatimuksia hakijalle, kerro myös, mitä organisaatiosi tarjoaa työntekijöille. Työpaikkailmoitukseen voit liittää myös videon, jonka avulla esittelet työpaikkaa tai vaikkapa tulevaa tiimiä hakijoille.

Avaintekijä työpaikkailmoituksen sisällössä on kohdennus. Samalla tyylillä ei kannata hakea kaikkia työntekijöitä, vaan ilmoituksen tekstin voi kohdentaa hyvinkin tarkasti. Monster tarjoaa esimerkiksi tutkimustuloksia IT-alan sekä myynnin osaajien preferensseistä työpaikkailmoituksen sisältöjen suhteen. Myös muiden alojen tutkimustuloksia on valmistumassa lähiaikoina.

Työpaikkailmoituksen sisältöä rajaavat myös lakiin perustuvat seikat. Se ei saa olla syrjivä esimerkiksi ikään, etniseen tai kansalliseen alkuperään, kansalaisuuteen, kieleen tai sukupuoleen nähden.

Oikeat kanavat tavoittavat oikeat hakijat

Kun työpaikkailmoitus on laadittu, valitaan kanavat joissa sitä lähdetään levittämään. Sopivien hakijoiden tavoittamiseksi on tärkeää, että työpaikkailmoituksesi julkaistaan oikeissa kanavissa. Usein on myös tärkeää tavoittaa niin sanotut passiiviset hakijat, jolloin erilaiset mainonnan kohdennusratkaisut tulevat avuksi.

Esimerkiksi Teamio-rekrytointijärjestelmä tarjoaa mahdollisuuden julkaista ilmoitus kerralla useisiin kanaviin. Samalla voi seurata kunkin hakukanavan tehokkuutta, mikä auttaa toimivien ilmoituskanavien valinnassa tulevissa rekrytoinneissa.

Työnhakukanavien lisäksi kannattaa hyödyntää myös omia verkostojaan, unohtamatta omien nykyisten työntekijöiden verkostoja.

Artikkelisarjan toisessa, myöhemmin keväällä julkaistavassa osassa paneudutaan hakemusten käsittely- ja haastatteluvaiheisiin.

Mirva Puranen
Manager, Job Seeker Services
Monster

ilmoita työpaikka